Tyrnin viljely

Tyrni on ikivanha kasvi. Se oli ensimmäinen, joka jääkauden jälkeen alkoi peittää sulaneita alueita. Se on maan suhteen vaatimaton, mutta auringon valon suhteen ehdoton.

TYRNILAJIKKEET

Tyrni kuluu Elaeagnaceae heimoon ja siellä Hippophae- sukuun, jossa on neljä alalajia: Rhamnoides L, neurocarpa, salicifolia ja tibetana. Rhamnoides L taas jaetaan alalajeihin, kuten mongolica, sinesis, rhamnoides, caucasica, carpatica, yunnanensis, turkestanica, fluviatilis ja gyantsensis. Tärkeintä on kuitenkin tietää tyrnin luontaiset kasvualueet maapallolla ja pohtia näiden lajikkeiden sopimista meidän olosuhteisiimme.
Yleisesti voidaan sanoa, että Mongolian, Kiinan ja Kaukasian lajikkeet eivät pääsääntöisesti meille sovi, koska ne ovat sopeutuneet kovin erilaisiin olosuhteisiin. Keski- ja Etelä Euroopan vuoristoissa on myös paljon tyrnilajikkeita, jotka ovat sopeutuneet paikalliseen maaperään ja ilmastoon. Myös Hollannissa, Tanskassa, Saksan ja Puolan pohjoisrannikolla kasvaa tyrniä luontaisesti.

Suomessa tyrnin tunsivat lähinnä Pohjanlahden kalastajat, jotka poimivat tyrniä lisäansioiksi. 1990 luvulla ammattimainen viljely alkoi Suomessa. Silloin maahamme tuotiin eräiden välittäjien toimesta Venäläisiä, lähinnä Siperiasta kotoisin olevia lajikkeita. Nämä olivat isomarjaisia, vähäpiikkisiä lajikkeita, mutta eivät menestyneet Suomen ilmastossa. Leudot talvet altistivat ne taudeille. 1990 luvun lopulla maahamme tuotiin Latvialaisperäisiä lajikkeita, jotka myös oli jalostettu siperialaisten lajikkeiden kanssa. Myös nämä kärsivät versolaikkutaudista, mutta eivät ole kokonaan menehtyneet.

Suomalaisia lajikkeita alettiin kehittää 1990 luvun lopulla. Raisa ja Rudolf olivat ensimmäisiä kaupallisia sovellutuksia, mutta eivät menestyksiä, koska Raisan marjat olivat aivan liian pieniä.  Tytti, Tarmo ja Terhi olivat muita suomalaisia myyntiin tulleita lajikkeita. Ne ovat pienikokoisia tällä hetkellä ainoat, joita kannattaa kaupallisesti viljellä Suomessa. Pohjanmaalla on paljon kokeiluja meneillään. Nyt ei enää niinkään haeta pitkäkantaisia, suurimarjaisia lajikkeita, vaan mieluumminkin oksien leikkaukseen perustuvia sadonkorjuumenetelmiä kestäviä.

Saksassa Berliinin Humbolt Yliopiston tutkijat kehittivät Leikora, Hergo ja Askola nimiset lajikkeet. Leikora tekee matalan, mustaviinimarja-tyyppisen pensaan. Se soveltuu erittäin hyvin sadonkorjuuseen, jossa sen oksista leikattiin kolmannes joka vuosi. Oksista marjat ravistellaan pakastuksen jälkeen. Leikoran marjat ovat kuitenkin pahan makuisia.

Tällä hetkellä ei Suomessa ole selkeästi ammattiviljelyyn sopivaa lajiketta, joka kestäisi leudot talvemme ja leikkuuseen perustuvan sadonkorjuun. Hyvän lajikkeen pitäisi lisäksi olla mehukas, hyvän makuinen ja optimaalinen terveysvaikutuksiltaan.
Eri lajikkeet ovat tietysti terveysvaikutustensa suhteen kovin erilaisia. Toisissa on isot siemenet  ja paljon siemenöljyä toisissa pienet siemenet ja mehukas marja. Optimointi pitäisi tapahtua seuraavien ominaisuuksien suhteen:

  • Taudin kestävyys ( Suomen leudot talvet eivät sovi vuoristojen lajikkeille )
  • Oksien leikkaamista kestävä
  • Hyvän makuinen
  • Paljon flavonoideja, erityisesti Isorhamnetiini, jonka on todettu aiheuttavan syöpäsoluissa apoptoosia eli itsetuhoa
  • Paljon rasvahappoja
  • Paljon vitamiineja

 

Maaperä

Tyrni on perinteisesti aina kasvanut vähäravinteisessa, hyvin vettä läpäisevässä maaperässä. Tähän on syynsä. Vähäravinteisessa maaperässä sillä ei ole auringon valosta kilpailevia kasveja. Tyrnin juurissa on bakteereja, jotka tuottavat typpeä hapen avulla. Tämän vuoksi tyrni ei oikein menesty tiukassa maassa, jossa happea on vähän. Paras kasvualusta olisi ruoppausjäte, jonka päällä on puoli metriä soraa. Jalostetut lajikkeet eivät pääsääntöisesti siedä kuivuutta, joten kastelumahdollisuus on järjestettävä.
Tyrni tekee yhden pääjuuren 1-3 m syvyyteen ja paljon haarakkeita pinnalla alle 30 cm syvyydessä. Syvän juurensa ansiosta se menestyy kuivahkoissa olosuhteissa ja suuren pintajuuristonsa ansiosta se kestää myyrätuhoja hyvin.

 

Tyrnin istutus

Tyrnin taimet on syytä istuttaa syksyllä, jolloin maa on luontaisesti kostea ja taimi lähtee hyvin. Ensimmäisen talven ne kestävät poikkeuksetta erittäin hyvin. Tyrni on kaksi-kotinen kasvi. Hede ja emi yksilöt ovat eri kasveissa. Perinteisesti istutetaan yksi poika neljää tyttöä kohden. Koska pojat kuitenkin kestävät talvea tyttöjä huonommin, istuttaisin poikia enemmän.
Taimiväli on yleensä 1,5 – 2,5 m ja riviväli 4-5m. Pojat on syytä istuttaa omaan riviinsä vallitsevien tuulien alle, koska pölytyksen hoitaa tuuli. Aukea pelto on paras. Siellä on riittävästi tuulia ja eri suunnilta, joten pölytys onnistuu aina. Pölytys ei tapahdu kerralla vaan usean päivän aikana. Siitepölyä ei vapaudu sateella, vaan ainoastaan poutasäällä.Kukinta tapahtuu n. 7 p. ennen lehtisilmujen aukeamista toukokuun alussa, kun lämpötila nousee 6-10 asteeseen.
Kukat ovat erittäin pieniä ja niitä ei maallikko yleensä erota lainkaan.

Luonnossa tyrni elää hyvinkin vanhaksi ( 30-60v. ), mutta jalostetuissa lajikkeissa marjan tuotto alkaa 5 vuotiaana ja päättyy jo kymmenen vuotiaana ( Ljubiteskaja, Protsrahnaja ). Miten paljon nuorennusleikkauksilla tilannetta voidaan parantaa, on vielä näkemättä. Koska marjat tulevat pääosin kaksi vuotta vanhoihin versoihin, voisi olettaa, että tyrniä voidaan pitää tuottavana pitempään.

 

TYRNIN LISÄÄMINEN

SIEMENLISÄYS
Käytetään ylikypsiä marjoja syys-lokakuussa
Siemenet kuivataan yhden päivän auringossa
Säilötään pimeään, viileään, mutta kuivaan tilaan
Ennen kylvä siemenet kaadetaan veteen ja pinnalla kelluvat poistetaan
Kylvettävät siemenet pidetään viikon ajan huoneenlämpöisessä vedessä
Siemenet voidaan kylvää joko syyskuussa 1cm syvyyteen tai huhtikuussa 5 cm syvyyteen
Siemenet itävät 12-18 päivässä.
Kosteus oltava 70-80 %
Säännöllinen kastelu, ettei maa kovetu

PUUISTUKASLISÄYS
Pistokkaat leikataan joko loka-marraskuussa tai maalis-huhtikuussa ennen silmujen tuloa
Pistokkaat otetaan 5-10 vuotiaista kasveista
Alempaa katkaistaan silmun alta ja ylempää silmun yläpuolelta ( ennen ruohomaista latvaa )
Pistokas tulee olla 20 cm pitkä ja 1 cm paksu 2-3 vuotiaasta oksasta
Pistokkaat laitetaan ensin 10 päiväksi 10-15 asteiseen kosteaan santaan. PH 6.5
Laitetaan harson alle.

VIHERISTUKASLISÄYS
Yleisin menetelmä korkean onnistumisprosentin vuoksi
Tarvitaan matala kasvihuone ja sumutuslaitteet
Juurtumishormonia käytetään
Pistokkaat kerätään aamulla kun ne ovat vielä kosteita
Pistokkaat otetaan heinäkuun alussa puoli senttiä nupusta
Pistokkaan pituus tulee olla 15-20 cm, joissa on 2-3 lehteä
Pistokkaat tulisi ottaa oksahaaran päästä ei keskeltä
Oksan latvasilmu tulee säilyttää
Pistokas paras ottaa yksivuotisesta oksasta
Istutetaan turve 2 santa 1 seokseen
Hormonit IBA, NAA, IAA. Hormonikäsittelyn jälkeen pistokkaat pestään
Istutetaan idätyslaatikkoon tai itse kastelevaan kastelualustaan muovitunneliin
..Tai muovitunneliin, jossa on ajastimella varustetut sumuttimet
Tarvittava lämpö voidaan hoitaa lämpömatolla, jonka päälle kasvatusalusta tulee
Sumutus on ylläpidettävä 30 pv ajan ja sumutus tapahtuu puolen tunnin välein 10 sek kerrallaan. 4-6 viikossa juuret kasvavat
Sumutuksen lisäksi on kasteltava 3-5 kertaa päivässä kahden viikon ajan ja sitten 1-2 kertaa

VERSOLISÄYS
Versot pitäisi kasvattaa 6 vikkoa kasvihuoneessa ennen pellolle istutusta

 

Lannoitus / Katteet

Tyrni ei menesty happamassa maassa, jonka ph on alle 7, joten kalkitus on paikallaan. Myös apatiittilannoituksen on todettu parantavan tyrnin kasvuolosuhteita ja satoa ( 1000 kg / ha joka 5. vuosi ). Merileväruiskutus lehdille lisää tyrnin kuivuuden ja kylmyyden kestävyyttä.
Erilaisia katteita on kokeiltu tyrnin viljelyssä Tytillä ja Terhillä ( Merja Heinäaho ). Katteissa ei näyttänyt olevan suurta vaikutusta satoon tai kasvuun. Sen sijaan kohopenkki paransi typensitojabakteerien toimintaedellytyksiä.
Oma kokemukseni on, että katteet houkuttelevat sekä myyriä että muurahaisia. Muurahaiset taas viljelevät mielellään kirvoja, joten niistä on huomattavaa haittaa.

Kastelujärjestelmä

Vähäsateisella Lounaisrannikolla ja Ahvenanmaalla kastelu on välttämättömyys. Tietysti myös maaperän laatu ratkaisee kastelun tarpeen. Vuotuinen sademäärä tulisi olla n. 800 ml, jotta kastelua ei tarvittaisi.
Kastelu voidaan järjestää tippaletkukasteluna käyttäen kovaa letkua – ei ns. mansikkaletkua. Tippaletkua ei saisi kaivaa maahan, sillä pensaiden juuret tukkivat ne nopeasti. Italiassa tippaletkut yleensä sidotaan hedelmäpuiden runkoon, jolloin ne ovat ilmassa eivätkä tukkeudu juurissa. Toinen vaihtoehto on vetää tyrnimaalle runkoputkisto, jossa on useita kasteluliittymiä. Näin voi kastella vain niitä taimia, jotka näyttävät kärsivän. Itselläni on 80 syvä porakaivo, josta saan kylmää vettä kirvojen torjuntaan.

Sadonkorjuu

Tyrnin sato kypsyy lajikkeesta riippuen elokuun 20 p. ja lokakuun 20 p. välisenä aikana. Viljeltävät lajikkeet kypsyvät poikkeuksetta elo- syyskuussa. Saariston luonnonvaraiset osin vasta lokakuussa.Terveydellisiltä ominaisuuksiltaan marja on paras hieman täyden kypsyyden saavuttamisen jälkeen. C-vitamiini tosin on silloin jo laskenut korkeimmalta tasoltaan, mutta karotenoidit ja E-vitamiinipitoisuudet vielä lisääntyvät.

Saaristossa satoa korjattaan puristimilla. Marja jää pensaaseen, mutta mehu valuu pulloon. Isomarjaisia ja pitkäkantaisia lajikkeita on myös poimittu käsin lähes piikittömistä lajikkeista. Yksi henkilö poimii päivässä n. 20 kg, minkä takia poiminta on kallista ja poimijoita on vaikea saada.

Latviassa on kehitetty puukkosahasta täristin, jolla oksia täristetään siten, että marjat karisevat alla olevalle pressulle. Menetelmä kuitenkin vahingoittaa pensaita, minkä takia siitä on luovuttu.

Tyrnimarjojen imurointi voimakkaalla teollisuusimurilla on käsinpoimintaa tehokkaampi vaihtoehto, mikä edellyttää, että sähköä on pellolla saatavilla.

Nykyisin yleisin menetelmä on oksien leikkaus ja pakastus. Tämä kuitenkin edellyttää varsin suuren pakastamon käyttömahdollisuutta. Kaikki lajikkeet ( ainakaan Ljubitelskaja ) eivät kuitenkaan siedä leikkaamista, vaikka leikkaushaava käsiteltäisiinkin.

Tyrnin sato vaihtelee 1-4 tn hehtaarilta välillä. Oksia leikkaamalla suoritettu sadonkorjuu pienentää saantoa vielä 1/3 – 1/4 osaan muihin sadonkorjuumenetelmiin verrattuna.