tyrnin vitamiinit
Tyrnimarja on äärimmäisen vitamiinirikas. Siinä esiintyy D-vitamiinia lukuun ottamatta kaikkia vitamiineja ja monia, kuten C- ja E-vitamiineja, sekä betakarotiinia erittäin suurina pitoisuuksina. Tyrnilääkkeitä on valmistettu paitsi marjoista, myös puun lehdistä, kuorista ja juurista. Lisäksi tyrnin siemenet ja hedelmäliha sisältävät monityydyttämättömiä rasvahappoja, joilla on suotuisia terveysvaikutuksia kuten tulehdusten parantaminen, kolesterolin alentaminen jne. Rasvat ja niihin sitoutuneet aineet nousevat mehussa pintaan ja alapuolelle jää lähes kirkas neste. Mehu ei rasvapitoisuutensa vuoksi sekoitu lainkaan veteen.
Yleinen- tutkijoidenkin käyttämä vertaus on: Yksi tyrnimarja sisältää enemmän C-vitamiinia kuin yksi appelsiini.
C-vitamiini ei kuitenkaan ole mielestäni tyrnin tärkein asia.
Erittäin suuri E-vitamiini ja flavonoidipitoisuus tekevät tyrnistä tehokkaan avun tukemaan immuunijärjestelmää.
Tutkimuksissa on usein jouduttu toteamaan, että esim E-vitamiinin suotuisat terveysvaikutukset saadaan aikaan paremmin luonnollisella ravinnolla kuin pillereillä. Syy tähän lienee, että kasviöljyjen sisältämä d-alfa-tocoferol on ihmisen elimistölle paremmin hyödynnettävässä muodossa kuin eristetty tai kemiallisesti valmistettu E-vitamiini. Myös monet muut kasvien sisältämät aineet edistävät vaikuttavien aineiden imeytymistä. Kasvit sisältävät tuhansia erilaisia aineyhdisteitä, joista vain 20 % tunnetaan. Nämä aineet vaikuttavat yleensä yhdessä synergisesti. Kun osa niistä poistetaan, kuten pillereissä tai moderneissa säilyviksi prosessoiduissa elintarvikkeissa, voi tulos olla sama kuin kaikki olisi poistettu.
On todettu, että monet fytokemikaalit toimivat yhdessä tehokkaasti, mutta eivät läheskään samalla tavalla erikseen. C- vitamiini ja flavonoidit toimivat yhdessä paremmin kuin erikseen, samoin C- ja E- vitamiini yhdessä sekä E- vitamiini ja betakaroteeni yhdessä.
Tyrnin marjat sisältävät paljon vitamiineja:
C-vitamiinia eli askorbiinihappoa 10-20 kertaa enemmän kuin appelsiinissa. Tyrnin flavonoidit auttavat merkittävästi C-vitamiinin imeytymistä.
A-vitamiinia ( Retinoli ) sekä sen esiastetta betakaroteenia sekä kartenoideja, jotka ovat erittäin tehokkaita antioksidantteja ja tärkeitä ihon ja hiusten terveydelle
E-vitamiineja (Tokoferoli) Tätä erittäin voimakasta antioksidanttia tyrnissä on enemmän kuin missään muussa kasvissa. Flavonoidit ja betakaroteeni tehostavat E-vitamiinin imeytymistä.
K-vitamiinia ( fyllokinoni ) vähäisessä määrin 10 ug / 100 g. Vaikuttaa mm veren hyytymiseen
B1 Tiamiini, Aineenvaihdunta ja hermojärjestelmä
B2 Riboflaviini, Aineenvaihdunta, valkoiset verisolut, iho ja silmät
B3 Niasiini, Aineenvaihdunta, hermosto, aivot, iho ja veren kolesteroli
B5 Pantoten happo, Aineenvaihdunta, immuunijärjestelmä
B6 Pyridoksiini, Aineenvaihdunta, immuunijärjestelmä ( valkoiset verisolut )
B12 Syanokobalamiini, Solujen rakenne ja punaiset verisolut. Ikääntyessä tarve kasvaa, koska imeytyminen heikkenee jopa 30 %.
Biotiinia, joka vaikuttaa aineenvaihduntatoimintoihin sekä hiusten ja ihon kuntoon.
Foolihappoa. Vaikuttaa mm solujen DNA muodostukseen.
Kumariinejä ja oksikumariinejä, jotka vahvistavat kasvin soluseinämiä ja suojelevat vaurioituneita kohtia.
Linkit
http://seabuckthorn.com/sbtscience.htm
http://www.seabuckthornresearch.com/
http://sanddorn.net