Etusivu   |   Yritys   |   Yhteystiedot   |   Sivustokartta

RAVINTO


Terveellisen ravinnon säännöllinen nauttiminen pitää elimistön itseparantamisjärjestelmää yllä. Ihmisen elimistö on sopeuttanut biokemialliset prosessinsa vuosituhansien kuluessa luonnollisten ravintoaineiden koostumukseen. Valtaosan viimeisestä 2 miljoonasta vuodesta ´ihminen´ on nauttinut tuoretta tai kuivunutta kasvisravintoa sekä satunnaisemmin tuoretta lihaa. Monet tutkimukset ovat todenneet hedelmien ja vihannesten runsaan nauttimisen alentavan sydän-, verisuoni- ja syöpäsairauksia. Kuitenkin useat vitamiinipillereillä tehdyt tutkimukset eivät olekaan antaneet samoja tuloksia. Syytä tähän ei toistaiseksi täysin tunneta, mutta melko varmasti se liittyy kasvien fytokemikaalien yhteisvaikutukseen. Terveyttä edistäväksi eli funktionaaliseksi ruoaksi sanotaan ravintoaineita, joilla on erityisiä terveyttä edistäviä vaikutuksia. Jotkut terveysravintoaineista ovat aivan normaaleja ravintoaineita jotkut taas ovat korkealla teknologialla tuotettuja elintarvikkeita kuten esim. Benecol tai laktobasillus jogurtit.

Amerikkalaiset tutkijat ovat tulleet siihen tulokseen, että hyvällä ruokavaliolla voi alentaa syöpäriskiä 30 - 40 %. Dieetti ja elintavat alentavat eri syöpälajien kohdalla sairastumisriskiä seuraavasti:


Amerikkalaiset sairastuvat eri syöpiin 30 kertaa enemmän kuin esim thaimaalaiset, jotka syövät paljon kasviravintoa. Väestötutkimukset osoittavat jatkuvasti, että kasvisravinnon nauttimisen ja syöpäsairauksien välillä on selvä syy-yhteys. Eräiden tutkimusten mukaan vihannesten syöpää estävä vaikutus alkaa vasta kun niitä nautitaan vähintään 500 g päivittäin.



ELÄINKUNNAN TUOTTEET


Hunaja ( honey, Honig )
Kuumentamaton hunaja sisältää n 20 erilaista entsyymiä ja 17 aminohappoa, monityydyttämättömiä rasvahappoja. Useissa ulkomaisissa, kirkkaissa hunajalaaduissa ovat vitamiinit ja entsyymit tuhoutuneet, koska hunaja on kuumennettu. Suomessa hunajaa ei yleensä kuumenneta, minkä vuoksi se on kiteistä eikä kirkasta.

Hunaja sisältää foolihappoa, biotiinia, niasiinia, riboflaviinia, tiamiinia, pantoten happoa (= B1,2,3,5,6,7,12 -vitamiineja). Kivennäis- ja hivenaineita kuten; kalsium, fosfori, natrium, kalium, rauta, sinkki, pii, kupari, kromi, magnesium, molybdeeni, titaani.

Hunaja auttaa tuhoamaan bakteereita, edistää ruoansulatusta ja parantaa suolen toimintaa. Muinaisessa Egyptissä, Kreikassa ja Roomassa hunaja oli tärkeä sotahaavojen antiseptointiaine. Tämä vaikutus saattanee johtua paljolti sokerista, mutta myös muista hunajan sisältämistä aineista, koska kokeissa on saatu samoja tuloksia, vaikka sokeri on poistettu hunajasta. Suun kautta nautittu hunaja vaikuttaa samalla tavoin antiseptisesti ruoansulatuskanavassa.

Hunajan uskotaan myös vaikuttavan allergioita ehkäisevästi ja rauhoittavasti. Rauhoittava vaikutus saattaa johtua pääosin sokerista, joka vapauttaa aivoissa serotoninia, joka johtaa aivoaktiviteetin alentumiseen ja siten auttaa esim unen saantia. Hunajan uskotaan vaikuttavan positiivisesti sydän- ja verisuonitautien hoidossa, immuniteettia kohottavasti sekä ihoa parantavasti. Hunajalisä saattaa olla tärkeä sen vuoksi, että kehittyneissä teollisuusmaissa lannoituksesta huolimatta pellot ovat köyhtyneet, eivätkä viljatuotteet näin ollen anna tarpeeksi hivenaineita ihmiselle.
Hunajalla on kyky tasapainottaa ihmisen hormonitoimintaa. Sillä katsotaan myös olevan positiivisia vaikutuksia reumatismin oireisiin ja yleisesti vanhenemisprosessia ehkäisevästi.

Hunaja voi olla vahingollista alle vuoden ikäisille lapsille, joiden ruoansulatuskanava ei ole vielä kehittynyt riittävästi.


Jogurtti ( yogurth, Jogurth )
Sisältää korkealaatuisia valkuaisaineita, kivennäisaineita ja entsyymejä. Se sisältää kaikkia vitamiineja ja mikä tärkeintä myös vaikeasti saatavia B12- ja D- vitamiineja. Jogurtin sisältämät lactobacillus bakteerit aiheuttavat, että se imeytyy elimistöön erittäin helposti ja nopeasti. Lactobacillus bakteerit estävät kuona-aineiden mätänemistä paksusuolessa tuhoamalla mädättäjäbakteereja ja kaikkia muitakin vahingollisia bakteereja: Näin jogurtti parantaa ripulin ja pitää ruoansulatuskanaviston kunnossa. Tästä taas seuraa ravinteiden parempi imeytyminen, yleiskunnon ja immuniteetin parantuminen. Immuniteetin parantumisen on myös havaittu johtuvan jogurtin kyvystä aktivoida elimistön vasta-aineiden ja tappasolujen tuotantoa.

Jogurtti on myös antibiootti, joka tuhoaa lukuisia taudinaiheuttaja bakteereja, mutta ei vahingoita lainkaan elimistölle hyödyllisiä bakteereja. Jogurttia on tutkittu tieteellisesti laajasti ympäri maailmaa ja siitä on löydetty seitsemän voimakasta antibioottisesti vaikuttavaa ainetta, jotka pystyvät tuhoamaan esim salmonella-, botuliini- ja stafylokokki- bakteereja.

Kokeissa on myös havaittu, että jogurttia säännöllisesti nauttivat kärsivät paljon vähemmän flunssatulehduksista kuin muut. Toisissa kokeissa taas on havaittu säännöllisesti jogurttia nauttivien sairastuvan vähemmän syöpäsairauksiin, varsinkaan paksusuolen syöpään. Jogurtin on havaittu pystyvän hidastamaan entsyymitoimintaa, joka johtaa paksusuolessa syöpää aiheuttavien aineiden muodostumiseen. Jogurtti sisältää E2 nimistä prostaglendiineihin kuuluvaa hormonia, joka suojelee vatsakalvoa esimerkiksi tupakan ja alkoholin haitallisilta vaikutuksilta. Vähärasvaisessa jogurtissa näitä hormoneja on vähemmän kuin tavallisessa jogurtissa. Kokeissa on myös havaittu jogurtin pystyvän alentamaan nopeasti veren kokonaiskolesterolia ja samanaikaisesti korottamaan hyvän HDL kolesterolin määrää.

Acidofilus bakteereja tarvitaan B- ja K- vitamiinien valmistukseen suolistossa, joten terveysvaikutukset tulevat myös tätä kautta.



Lohi ( salmon, Lachs )
Sisältää hyvänlaatuisia Omega3 rasvahappoja. Kalanrasvahapot EPA ja DHA estävät veren paakkuuntumista yhtä hyvin kuin aspiriini. Mitä enemmän rasvaista kalaa syö, sitä enemmän laskee pahanlaatuisen ( LDL ) kolesterolin osuus kokonaiskolesterolista. Näin tietysti sillä ehdolla, että kala ruokavaliossa korvaa rasvaisen lihan eikä ole vain lisuke. Normaalissa punaisessa lihassa on Omega 6 rasvahappoja, jotka kiihdyttävät pahanlaatuisten prostaglandiini hormonien tuotantoa. Rasvaisen kalan Omega 3 rasvahapot taas edistävät entsyymitoimintaa, joka estää pahanlaatuisten prostaglandiinien tuotannon ja siten parantavat immuniteettia, vähentävät tulehduksia ja estävät veren paakkuuntumista. Prostaglandiinien syyksi lasketaan suuri joukko yleisimpiä tautejamme: syöpä, astma, verisuonitaudit ja immuunisysteemin häiriöt.

Lohi, silakka ja makrilli sisältävät lisäksi myös jodia, kalsiumia, fluoria, kuparia, piitä, seleeniä, E-, B6 ja B7 vitamiineja sekä coQ10 entsyymiä. Hyvin suuri osa ravintomme D-vitamiinista saadaan kalasta. Varsinkin ahven sisältää sitä runsaasti. Eräät tutkijat ovat todenneet, että kalan sisältämä aminohappo, tyrosiini, stimuloi aivojen hermoärsykkeitä ja siten parantaa ajattelukykyä.

Eskimot saavat suurimman osan kaloritarpeestaan eläinrasvasta ja silti heillä on erittäin alhainen sydän- ja verisuonitautisairastuvuus. Tämä johtunee siitä, että heidän nauttimansa rasva on pääosin EPA ( C22,5 ) ja DHA ( C22,6 ) super monityydyttämättömiä rasvahappoja, joita he saavat meren eläinkunnasta. Tutkimusten mukaan näyttäkin siltä, että 2 kertaa viikossa nautittu kala-ateria alentaa sydän- ja verisuonitauteja 30 %. Saksalaisessa tutkimuksessa todettiin sydän- ja verisuonitauteja sairastavilla 50 % alempi kuolleisuus sillä ryhmällä, joka sai kalaravintoa kaksi kertaa viikossa. Kalaöljyjä sisältävät kapselit eivät kokeissa ole alentaneet veren LDL kolesterolia.



Maito ( milk, Milch )
Maidon tiedetään olevan hyödyllinen sen kalsium- ja D-vitamiini pitoisuuden vuoksi. Kalsium vähentää osteoporoosi riskiä, mutta se toimii myös ruoansulatuselimistössä sappihappojen myrkkyjen vasta-aineena. Tämän vuoksi maidon uskotaan vähentävän suolistosyövän vaaraa.

Maidon sisältämän A-vitamiinin uskotaan vahvistavan keuhkojen solukkoa ja siten vähentävän keuhkotauteja. Useissa tutkimuksissa on myös havaittu maidon vielä selittämättömällä tavalla vähentävän maksan kolesterolin tuotantoa. Maidon prostaglandiineihin kuuluva E2 rasvahappo näyttäisi tutkimusten mukaan suojaavan ruoansulatuselimistön seinämiä myrkyllisiä aineita ja happoja vastaan. Maidossa on myös todettu olevan vasta-aineita tulehduksia ja viruksia vastaan. Se myös vähentää selvästi hampaiden karies alttiutta.

Mitä enemmän maitoa on käsitelty säilyvyyden lisäämiseksi, sitä vähemmän siinä on tehoaineita tallella. Maitohappokäyminen kuitenkin sekä lisää säilyvyyttä että parantaa maidon terveydellisiä ominaisuuksia.



VIHANNEKSET


Artisokka ( Cynara scolymus) ( artichoke, Artischocke )
Artisokka tunnetaan antiikin ajoita asti erinomaisena maksan solujen uudistumiskyvyn stimuloijana. Sitä on käytetty hoitamaan anemiaa, verisuonten kalkkeutumista, syöpää, diabetesta, psoriasista, virtsateiden ongelmia ja immuniteetin vajaatoimintaa. Tutkimusten mukaan sen pääasialliset vaikutusalueet ovat kuitenkin maksa, munuaiset ja veren kolesterolin alentaminen. Artisokan on myös todettu olevan antioksidatiivinen ja pystyvän estämään pahan LDL kolesterolin oksidoitumista. Artisokan sisältämä luteolin vaikuttaa elimistön omaa kolesterolituotantoa laskevasti. Cynarin (sinariini) taas stimuloi sappinesteiden tuotantoa. Koska sappinesteet taas rakentuvat kolesterolista, auttaa Cynarin siten kolesterolitasoa alenemaan. Artisokan lehtien glygosidit taas alentavat verenpainetta. Artisokka auttaa elimistöä selviytymään rasvaisesta ja raskaasta ravinnosta nopeammin.

Runsaan foolihappo- ja kaliumpitoisuuden lisäksi artisokka sisältää lukuisan määrän edullisesti vaikuttavia fytokemikaaleja: Kofeiinihappoa, askorbiinihappoa ( C vitamiini ), betakaroteenia, betaseliniiniä, betasitosterolia, boronia, caffeoyl-4-quinic happoa, kalsiumia, caryfyllinia, cyanidol glucosideja, cynarageniniä, cynarapicriniä, cynaratriolia, cynarinia, cynarolidia, decanalia, eugenolia, ferulic happoa, flavonoideja, folacinia, glyseric happoa, glycolic happoa, heteroside B:tä, inuliinia, rautaa, isoamerboinia, lairic happoa, linoleic happoa, linolenic happoa, luteolin glucosideja, magnesiumia, manganesia, mufaa, myristic happoa, neochlorogenic happoa, niasiinia ( B3- vitamiini ) oleic happoa, palmitic happoa, pantoteenihappoa ( B5- vitamiini ) phenylacetaldehydia, fosforia, kaliumia, proteiineja, pseudotaraxasterolia, pufaa, riboflavinia ( B2- vitamiinina ) scolymosidia, stearinihappoa, stimasterolia, tanniinia, taraxasterolia, tiamiinia ( B1- vitamiinia ) pyridoksiinia ( B6- vitamiini ) ja sinkkiä.


Hapankaali ( Sauerkraut )
Hapankaali on valmistettu kaalinlehdistä maitohappokäymisellä. Maitohappobakteerit tuhoavat käymisprosessin aikana kaikki haitalliset bakteerit. C- vitamiini säilyy prosessin aikana ja B12-vitamiini jopa lisääntyy käymisprosessissa. Maitohappobakteerit kulkeutuvat paksusuoleen ja lisääntyvät siellä. Ne huolehtivat suoliston puhtaudesta ja auttavat ruoansulatusjärjestelmää vaikeasti sulavien kuumennettujen valkuaisaineiden sulatuksessa. Lisäksi hapankaali sisältää edelleen pääosan tuoreenkin kaalin tehoaineista.


Kaali ( Brassica oleracea ) ( cabbage, Kohl )
Sisältää indoleja, ditioltioneja ja isotiosyanaatteja, joilla tutkimusten mukaan voi olla myrkytyksiä ja syöpää ehkäiseviä vaikutuksia ( eniten näitä aineita on parsakaalissa ). Indolit ja ditioltionit aktivoivat entsyymejä, jotka käynnistävät elimistön myrkkyjenpoistojärjestelmän. Tässä suhteessa näyttäisi tuore ja keitetty kaali olevan samanveroisia.

Kaalikasvit sisältävät myös kefarnat nimistä ainetta, joka saa aikaan vatsan limakalvon vahvistumisen. Näin vatsa kestää paremmin myrkyllisiä aineita. Kaalit sisältävät myös runsaasti kivennäis- ja hivenaineita, C- ja K-vitamiineja sekä foolihappoa, kartenoideja ja betakaroteenia. Kaalissa on esimerkiksi kaksinkertainen määrä kartenoideja ja betakaroteenia pinaattiin nähden, joka on laajalti tunnettu näiden aineiden suurista pitoisuuksista.

Kaalimehut tervehdyttävät sappea, maksaa ja vähentävät mahahaavariskiä.
Useiden tutkimusten mukaan kaalit alentavat varsinkin entisten tupakoitsijoiden keuhkosyöpäriskiä. Tutkimuksissa on todettu runsaasti kaalia syövillä henkilöillä vähemmän paksusuolen syöpää kuin vain harvoin kaalia syövillä. Kesällä kaalien tehoaineet ovat oleellisesti suurempina pitoisuuksina kuin syksyllä tai vasta talvella.


Parsa ( Asparagus officinalis)( asperge, Spargel )
Parsa on ikivanha lääkekasvi, jota on jopa viljelty Suomessakin lähes sata vuotta sitten. Jo yli 2000 vuotta sitten tiedettiin parsan tehostavan maksan ja munuaisten toimintaa veren puhdistajana, joten sitä käytettiin myrkytystilojen hoidossa. Kansanparantajat ovat käyttäneet parsaa sekä vahvistavana että rauhoittavana rohtona. Sillä on hoidettu muun muassa reumatismia, hammassärkyä, hermotulehduksia ja jopa käytetty huonon näön parantamiseen.
Parsa sisältää eniten kaikista kasveista foolihappoa, joka on tärkeä solun perintötekijöiden DNA:N ja RNA:n jakautumisessa. Foolihappo vaikuttaa myös elimistön energian tuotannossa. Foolihapon on myös todettu alentavan sydän-, verisuoni- ja sydäntauti-riskiä. Nykyihmisen ravinnossa on liian vähän foolihappoa, mistä syystä sen lisäämistä elintarvikkeisiin on alettu kokeilla monissa maissa.

Parsassa on myös runsaasti A-, B1-, B2-, B3-, B6- ja C-vitamiineja. Biotiini ( B7 ) suojelee erityisesti ihoa ja hiuksia. Parsa on myös eräs kuitupitoisimmista kasveistamme. Se sisältää myös antioksidanttisia flavonoideja ja entsyymejä. Entsyymit kuitenkin tuhoutuvat keitettäessä, mutta ovat tietysti tallella vihreässä salaattiparsassa. Kivennäis- ja hivenaineista mainittakoon antioksidanttisesti vaikuttavat kupari ja sinkki sekä mangaani.
Parsa sisältää myös glutathion ( GSH ) antikarsinogeenia ja antioksidanttia enemmän kuin mikään muu tunnettu kasvi ja lisäksi voimakasta rutin flavonoidia, joka mm vahvistaa verisuonten seinämiä.


Parsakaali ( Brassica gemmiferra) ( broccoli, Brokkoli )
Parsakaali sisältää sulforfane isotiosyanaatteja, jotka stimuloivat maksassa tiettyä entsyymituotantoa. Nämä entsyymit sitten tuhoavat tehokkaasti soluissa syöpää aiheuttavia kemikaaleja. Runsaasti parsakaalia nauttivilla henkilöillä on havaittu selvästi vähemmän paksusuolen syöpää kuin vain satunnaisesti parsakaalia nauttivilla. Parhaita sulforane lähteitä ovat 3 päivää vanhat parsakaalin idut. Niissä on noin 50 kertaa enemmän sulforanea kuin kypsässä parsakaalissa. Parsakaalin sisältämät indoli-typpiyhdisteet estävät myrkyllisiä aineita vahingoittamasta solun DNA:ta. Näin myös ne toimivat syövän syntymistä ehkäisevästi.

Parsakaali on paras tunnettu syövän estäjä luonnon lääketieteessä. Tutkimuksissa on todettu kaalikasvien tuhoavan bakteereita ja viruksia ja lisäävän immuunijärjestelmämme vasta-aineiden tuotantoa. Parsakaali sisältää runsaasti A-, C- ja K- vitamiineja sekä kartenoideja, foolihappoa ja kuituja.


Papu ja herne ( Laminocea ) ( bean, Bohne )
Ovat hyviä antioksidantti- ja betakaroteenin lähteitä sekä erittäin kuitupitoisia. Kuidut nopeuttavat pahan LDL kolesterolin huuhtoutumista kehosta ulos. Palkokasvien uskotaan vaikuttavan suotuisasti myös suolistovaivoihin, peräpukamiin. Palkokasvit sisältävät happoja, jotka pystyvät laskemaan veren sokeria auttamalla insuliinireseptorien muodostumista. Samat hapot saattavat tutkimusten mukaan toimia jopa paksusuolen syöpää estävästi.
Sydän- ja verisuonitautiriski pienenee oletettavasti varsinkin kuitujen, mutta myös betakaroteenin ansiosta. Palkokasveissa on runsaasti välttämättömiä proteiineja ja kivennäis- ja hivenaineita ja B-ryhmän vitamiineja. Ne ovat lähes lihan veroisia proteiinipitoisuudessaan. Palkokasvit pitää pääsääntöisesti aina liottaa ja keittää ennen käyttöä, koska ne sisältävät myrkyllisiä aineita. Keitettäessä myrkyt häviävät.
Pavut ja herneet ovat toisaalta hieman kiusallisia, koska ne aiheuttavat ilmavaivoja. Ihmiseltä puuttuu entsyymejä, jotka pystyisivät hajottamaan papukasvien kaikkia sokeriyhdisteitä. Seuraus tästä on epämiellyttävä kaasujen muodostuminen.


Persilja ( Peteroselinum crispum ) (parsley, Petersilie )
Sisältää runsaasti mineraaleja, betakaroteenia, E-, B1-,B2-, B3-, B6- vitamiinia, foolihappoa ja C- vitamiinia ja eteerisiä öljyjä ( myristicin, terpenten, apiol, tetramethoxybenzol ). Persiljassa on erittäin vähäisiä määriä polyiinia ( myrkyllinen ) ja valolle herkistäviä furocumariineja ja isoimperatorinia.
Persilja puhdistaa hengityksestä valkosipulin hajun ja antiseptisten ominaisuuksiensa vuoksi sopii haavalääkitykseen ja hyönteisten pistoihin. Persiljan eteerisillä öljyillä on verenpainetta alentava vaikutus. Persiljaa on myös käytetty maksan ja munuaisten puhdistavan vaikutuksensa vuoksi.



Pinaatti ( Spinacia oleracea ) ( spenat, Spinat )
Pinaatti sisältää runsaasti vitamiineja ja hivenaineita. Erityisesti B2-, C- vitamiinia ja foolihappoa ja rautaa. Lisäksi pinaatti sisältää runsaasti proteiineja. Hyvin tärkeän terveyskasvin pinaatista tekee sen sisältämät kartenoidit, luteiini ja zeaxantini, jotka ovat vahvoja antioksidantteja ja suojaavat varsinkin silmien sarveiskalvoa lyhyiltä valoaalloilta ja hapettumiselta. Näin ne tutkimusten mukaan estävät iän myötä tapahtuvaa näön menetykseen johtavaa sarveiskalvon heikkenemistä. Tämä solujen rappeutumistauti on 30 %:lla 75 vuotiaista ja 50 %:lla 80 vuotiaista. Tutkimuksen mukaan eniten pinaattia käyttävillä oli 85 % vähemmän sarveiskalvon solujen rappeutumistautia kuin vähiten käyttävillä.


Soijapapu ( Leguminosae jabaceae )
Soijapavut ovat erittäin ravintoainerikkaita, sisältäen hiilihydraattien lisäksi myös valkuaisaineita enemmän kuin mikään muu kasvi sekä rasvoja ( mm lesitiiniä ), vitamiineja ja mineraaleja. Soijassa on liukenevia kuituja, kaikkia B- ryhmän vitamiineja, E-vitamiinia ja erityisen runsaasti rautaa, kaliumia, kalsiumia, fosforia ja sinkkiä.

Soijassa on kaikki välttämättömät valkuaisaineet, paljon kuituja, ei ollenkaan kolesterolia, mutta välttämättömät monityydyttämättömät rasvahapot, linoli ja linolini. 85 prosenttia soijan rasvoista on tyydyttämättömiä ja jopa puolet niistä on linolihappoa. Soijan valkuaisainepitoisuus n 35 prosenttia on suurempi kuin useimmilla liharuoilla. Soija sisältää antikarsinogeenisia aineita kuten fytosterolit, saponiinit, ja isoflafonoidit (daidzein, genistein). Fytosterolit ehkäisevät kolesterolin imeytymistä.

Isoflavonoidi toimii solussa heikkona estrogeeninä ja suojaa solua vahvoilta estrogeeneiltä, jotka aiheuttavat hormoniperäistä syöpää. Estrogeenit vaikuttavat myös edullisesti erityisesti naisten hormonitoimintaan. Laskee myös veren kolesterolia sisältämiensä Omega3- rasvahappojen ansiosta. Sillä on yleiskuntoa vahvistava vaikutus, estää verisuonten kalkkeutumista ja vahvistaa maksaa. Soijan on myös todettu tasapainottavan veren sokeria, joten se on hyvä diabeetikoille ja ylipainosta kärsiville. Soijatuotteet ovat edullisia vatsalle ja suolistolle kuitupitoisuutensa ansiosta.
Soija on myös hyvä kalsiumin lähde, ei kuitenkaan maidon veroinen. Soijan sisältämä lesitiini pitää rasvaliukoiset A-, E-, D-, ja K- vitamiinit liukoisina. D- vitamiini edistää kalkin imeytymistä soijan lysiinin kanssa.
Soijan valkuaisainesisältö on 35-40 %, rasvasisältö (valtaosa tyydyttämättömiä) 15-20 % ja hiilihydraatteja samoin 15-20 % ( suuri osa hiilihydraateista on kuituja )

Soijaa on saatavana jauhona, jota voi käyttää myslin tapaan jogurteissa ja puuroissa. Soijamaito on hyvä vähäkalorinen maidon korvike. Maitohappokäyneitä soijatuotteita ovat miso, tamari ja tempeh. Tofu on soijajauhosta valmistettua juuston tapaista massaa, jota voidaan käyttää monella tavoin, jopa leipoa. Jos ostat soijapapuja, muista liottaa ja keittää ne ja kaataa liotin- ja keitinvedet pois. USA:n elintarvikevirasto on antanut virallisen luvan käyttää väittämää - soijatuotteet laskevat veren kolesterolia ja vähentävät sydäninfarktin vaaraa.



Tomaatti ( Lycopersicon esculentum ) ( tomato, Tomat )
Tomaatti sisältää lycopene nimistä kartenoidia, jonka on eläinkokeissa todettu estävän syövän syntymistä. Aine vapautuu kunnolla ihmisen käyttöön vasta kun tomaatti on kuumennettu ( esim. Tomaattimehu tai ketchup ) Tomaatissa on myös runsaasti muita kartenoideja, joiden uskotaan ehkäisevän keuhkosyöpää. Siinä on myös antioksidanttisesti vaikuttavaa hivenainetta, seleeniä. Yksi tomaatti antaa 20 % A- vitamiinin päivätarpeestamme ja 40 % C vitamiini tarpeestamme. Tomaatti ei sisällä nitraatteja eikä rasvoja, mutta kylläkin runsaasti kuituja.

Italialaisen tutkimuksen mukaan vähintään seitsemän tomaattia viikossa nauttivalla testiryhmällä oli 60 % alhaisempi syöpäsairastuvuus kuin ryhmällä, joka nautti vain kaksi tomaattia viikossa. Samanlaisia tuloksia on saatu USA:ssa esim. Hawajilla. Uusimman amerikkalaisen tutkimuksen mukaan tomaatti vähentää myös sydäninfarktiriskiä kymmenillä prosenteilla. Erään tutkimuksen mukaan lycopini nosti selvästi vanhusten yleiskuntoa.




JUUREKSET


Piparjuuri ( Amoracia rusticana) (horseraddish, Meerrettich )
Sisältää allyyli- ja butyyli sinappiöljyjä, jotka tuhoavat homesientä, mikrobeja ja viruksia. Käytetään suolistotulehdusten hoidossa. Sisältää myös paljon entsyymejä, aminohappoja, fytosidejä sekä C- ja B- vitamiineja. Sopii mausteeksi lihan ja kalan kanssa.


Porkkana (Daucus carota) ( carrot, Möhre )
Sisältää 11 mg Betakaroteenia per 100 g. Kymmenen kertaa enemmän kuin esim punainen paprika. Porkkana sisältää myös runsaasti mineraaleja kuten kalsium, rauta , kalium ja fosfori. Se puhdistaa verta, auttaa väsymykseen, anemiaan, alentaa veren kolesterolia ja parantaa ihottumia ja ihon laatua. Nauti porkkana oliiviöljyn kera, jotta rasvaliukoinen betakaroteeni ja E- vitamiini voisivat imeytyä.
Tutkimuksissa on todettu veren betakaroteenipitoisuuden korreloivan käänteisesti varsinkin keuhkosyövän kehittymiseen. Pillereistä saadulla betakaroteenilla taas ei ole todettu olevan syöpään sairastumista alentavaa vaikutusta. Eräässä suomalaisessa tutkimuksessa jopa lievästi päinvastainen vaikutus. Porkkanasta saatu betakaroteeni alentaa tutkimusten mukaan keuhkosyöpään sairastumista entisten tupakoitsijoiden kohdalla, mutta on lähes voimaton vielä tupakoiviin.


Nauttikaa osa porkkanoista tai muista betakaroteenirikkaista vihanneksista keitettynä, sillä oletetaan, että keitettyjen vihannesten betakaroteeni vaikuttaa tehokkaammin kuin raakojen.

Betakaroteeni vaikuttaa esimerkiksi silmien näköpigmentin muodostumiseen verkkokalvolla ja edistää ihon ja limakalvojen hyvinvointia.
Porkkanan naatit ovat myös oivallisia keittoihin ja muhennoksiin. Siemeniä taas voi käyttää mausteeksi.



Sipuli ( Allium cepa ) ( onion, Zwiebel)
Puolikas raakaa sipulia päivittäin riittää nostamaan veren hyvää HDL kolesterolia erään kokeen mukaan kymmenistä prosenteista moninkertaiseksi yksilöstä riippuen. Saman kokeen ja myös monien muiden mukaan sipulin sisältämät kemialliset aineet estävät veren paakkuuntumista. Kolesterolin alentuminen ja veren paakkuuntumisen estyminen on testeissä saatu aikaan myös kuumennetuilla sipuleilla. Rasvaisten liharuokien kanssa nautitut kuumennetut sipulit tasapainottavat rasvojen epäterveellisiä vaikutuksia. Sekä raaka että kuumennettu sipuli alentavat veren sokeria.


Sipuli sisältää antibioottisia aineita, jotka tuhoavat bakteereja kuten salmonella, tuberkuloosi ja eräät kolibakteerit. Samat antibioottiset aineet tekevät sipulista tehokkaan lääkkeen vilustumistauteihin. Lisäksi sipulin eteeriset öljyt ovat terveellisiä keuhkoille. Sipulia ja valkosipulia tutkitaan vilkkaasti niiden mahdollisten syöpää estävien vaikutusten vuoksi. Sipulista eristetty propylisulfidi pystyi testeissä estämään syövän ensivaiheissa tapahtuvia solumutaatioita.

Sipuli sisältää paljon eteerisiä öljyjä, mineraaleja, vitamiineja, sulfideja ja flavonoideja. Elektrobiologisissa tutkimuksissa on todettu, että valko- ja keltasipulissa on mitogeenistä säteilyä, joka kiihottaa solujen kasvua ja piristää kaikkia elintoimintoja.

Kansanparantajat uskovat, että sipuli lisää ruokahalua, parantaa bronchitista, suolikatarria, vilustumistauteja ja kihtiä. Uskotaan, että se vaikuttaa desinfektiivisesti, estää hiusten lähtöä, vahvistaa sydänlihaksia ja maksaa, parantaa tulehduksia, hyönteisten pistoja.



Valkosipuli ( Allium sativum) ( garlic, Knoblauch )
Laskee veren LDL kolesterolia ja nostaa HDL kolesterolia, joka suojaa verisuonia rasvoittumiselta ja estää veren hyytymistä tulpaksi. Tämä vaikutus on kokeissa todettu sitä paremmaksi mitä enemmän koehenkilöt ovat valkosipulia nauttineet. Kokeissa on myös todettu valkosipulin eräissä tapauksissa alentavan verenpainetta. Allicinin ja adenosinen uskotaan olevan vaikuttavia aineita valkosipulissa, mutta varmuutta tästä ei ole. Pillereitä nauttimalla ei ole saatu samoja terveysvaikutuksia kuin tuoretta valkosipulia nautittaessa.

Allyl sulfidit ovat eläinkokeissa osoittautuneet toimivan syövän ensimmäisen vaiheen estäjinä. Kiinalaisten tutkimusten mukaan valkosipulin käyttö on merkittävästi alentanut vatsa- ja suolistosyöpää koehenkilöillä. Syöpää estävä vaikutus näyttäisi johtuvan valkosipulin kyvystä auttaa maksaa eliminoimaan syöpää aiheuttavia myrkkyjä. Toinen vaikutustapa näyttäisi uusimpien tutkimusten mukaan olevan valkosipulin kyky lisätä veren tappajasolujen määrää kaksin, jopa kolminkertaiseksi. Eräiden tutkimusten mukaan valkosipuli vaikuttaa immuunijärjestelmää tehostavasti järjestelmän käyttämien entsyymien koostumusta parantamalla.

Bakteereja ja viruksia tuhoava vaikutus perustuu allicin rikkiyhdisteeseen, joka pystyy tukahduttamaan mm botuuli-, tuberkuloosi-, stafylokokki- ja normaalit ripulibakteerit. Se tehoaa myös virus- ja sienitauteihin. Bakteereja ja viruksia tuhoavan vaikutuksensa vuoksi valkosipulia käytetään lääkkeenä vilustumistauteihin. Valkosipulin on myös todettu stimuloivan keuhkojen limakalvoja ja sitä onkin siitä syystä käytetty keuhkosairauksien hoidossa.

Antioksidanttiset aineet hidastavat vanhenemisoireita ja vahvistavat immuunisysteemiä. Valkosipulin on myös tietyissä tapauksissa todettu lievittävän niveltulehduksia ja sokeritasapainohäiriöitä ja parantavan verenkiertoa ohentamalla verta yhtä hyvin kuin aspiriini. Tutkimusten mukaan selvä veren ohentumisvaikutus syntyi jo kahden valkosipulin kynnen nauttimisesta päivittäin. Kuumentaminen ei näyttänyt kokeissa heikentävän veren ohentamisvaikutusta. Muut edulliset vaikutukset kuitenkin hävisivät kuumennetusta valkosipulista.

Kansanperinteessä tiedetään, että valkosipuli lisää ruokahalua ja parantaa ruoansulatusta, alentaa verenpainetta, parantaa suolistomyrkytyksiä ja auttaa muutenkin kaikissa suolistosairauksissa ja tulehduksissa, vahvistaa sydäntä ja maksaa, helpottaa yskää, hyttysen pistoja, koliikkia, vahvistaa hermoja, parantaa unettomuutta ja huimausta.

Valkosipuli sisältää A-, B-, C- ja E- vitamiinia sekä seleeniä (enemmän kuin mikään muu kasvi), kuparia, magnesiumia, kalsiumia, rautaa, kaliumia ja sinkkiä

Valkosipuli pitäisi nauttia raakana ja pilkottuna. Pilkkomisen jälkeen anna sen odottaa noin kymmenen minuuttia. Happi aktivoi valkosipulin entsyymitoimintaa, joka sitten ihmisen kehossa toimii antikarsinogeenisesti.

Elektrobiologisissa tutkimuksissa on todettu, että valko- ja keltasipulissa on mitogenista säteilyä, joka kiihottaa solujen kasvua ja piristää kaikkia elintoimintoja. Jotkut henkilöt voivat olla allergisia valkosipulille.




HEDELMÄT


Oliivi ( Olea europea ) ( olive, Olive )
Sisältää Omega3 rasvahappojen lisäksi paljon flavonoideja. Rasvahapot ehkäisevät sydän- ja verisuonitauteja sekä syöpää.

Oliiviöljyn on naisilla todettu alentavan rintasyöpäriskiä 25 % päivittäin käytettynä verrattuna niihin, jotka käyttivät sitä harvemmin. Espanjalaisen tutkimuksen mukaan taas eniten oliiviöljyä käyttävien naisten rintasyöpä sairastuvuus oli 40 % alempi kuin vähiten käyttävillä. Oliivin tyydyttämättömät öljyt saavat aikaan veren haitallisen LDL kolesterolin vähenemisen ja hyvän HDL kolesterolin nousun. Oliivin öljyt vaikuttavat myös verta ohentavasti ja ehkäisevät siten sydän- ja verisuonitauteja. Kemiallisissa testeissä on myös todettu oliiviöljyn vahvistavan solujen seinämiä. Näin solut kestävät paremmin vapaiden radikaalien pommitusta. Oliiviöljyn suotuisa syöpävaikutus johtuu siitä, että siinä on erittäin paljon polyfenoleja eli flavonoideja. Oliiviöljy kestää muita hyviä rasvahappoja paremmin kuumentamista. Oliiviöljyn on myös todettu iholle siveltynä vähentävän auringon säteiden haitallisia vaikutuksia iholle.



Omena ( Malus sylvestris ) ( apple, Apfel )
Omena on flavonoidi- ja kuitupitoinen , joten sillä voi olla suotuisaa vaikutusta sydän- ja verisuonitautien lisäksi syöpäsairauksien estäjänä. Omenan vesiliukoinen pektiini kuituaine on luultavasti se tehoaine, joka aikaansaa hyvän HDL kolesterolin nousun ja huonon LDL kolesterolin laskun. Omena on myös mainio ravintoaine laihduttajille, koska se tyrehdyttää tehokkaasti näläntunnetta. Kuten mustikka ja eräät muutkin hedelmät ja marjat, on omena erittäin tehokas virusten tuhoaja. Laboratoriokokeissa on todettu tavallisen omenamehun tuhoavan esimerkiksi polioviruksen sata prosenttisesti.

Omenahappo voi myös toimia kelatoivasti eli kalkkeutuneita verisuonia puhdistavasti. Varsinkin omenaviinietiikalla on tällaisia ominaisuuksia.

Jos kuorit omenan ennen syömistä, menetät n 75 % sen vitamiineista ja flavonoideista. Toisaalta tuontiomenat on kuorittava, koska niiden pinnalla on säilöntäaineita.
Kansanparantajat uskovat omenan edistävän ruoansulatusta ja vaikuttavan parantavasti suolistovaivoihin ja myrkytyksiin. Sen uskotaan auttavan peräpukamiin, vatsavaivoihin, reumatismiin ja aineenvaihduntaan. Näistä ei kuitenkaan ole tutkimustuloksia.



Sitruuna ( Citrus limonum ) ( lemon, Zitrone )
Sisältää paljon resveratrol nimistä antioksidanttia, jonka arvioidaan ehkäisevän syövän syntymistä. Se on myös voimakkaan antibakteerinen ja verta puhdistava. Sitruuna sisältää limone-öljyä, terpinejä, pineenejä, sabineja sekä runsaasti C vitamiinia. Sitruunassa on myös runsaasti flavonoideja kuten, rutin, hesperidin, quercetin ja naringin. Sitruunan uskotaan auttavan flunssaan, infektioihin ja ihon laatua parantavasti. Kuten yleensä hedelmissä ja marjoissa arvokkain osa on kuori, mutta älä käytä sitruunan kuorta, sillä siinä on yleensä säilöntäaineita.



Viinirypäle ( punainen ) ( Vitis vinifera ) ( grape, Weintraube )
Sisältää cox-2 inhibiittoria, jonka uskotaan ehkäisevän syövän kehittymistä. Viinirypäleessä ja viinissä on runsaasti tanniinia ja flavonoideja, kuten katekinit, antosyanidit ja proantosyanidit




VILJATUOTTEET


Rypsi ( Brassica rapa ) ( raps )
Sisältää Omega3 rasvahappoja ja estää siten sydän- ja verisuonitauteja. Terveysvaikutukset samanlaisia kuin oliiviöljyllä.



Kaura ( Avena sativa ) ( oat, Hafer )
Sisältää vesiliukoista betaglukaani kuitua, joka muodostaa veden kanssa hyytelömäisen yhdisteen. Tämä yhdiste sitten sitoo itseensä ja poistaa kolesterolin muodostumiseen tarvittavia aineita. Kaura on myös erityisen tärkeä hyvien rasvahappojen ( linolihappo ja alfalinoleenihappo ) lähde ja lisää siten GLA:n tuotantoa ja edullista hormonitoimintaa. Betaklugaani säätelee veren glukoosi- ja insuliinitasoa, joten se sopii erinomaisesti diabeetikoille. Kauran sisältämä tärkkelys sisältää limakalvoja suojaavaa lima-ainetta, joka suojaa mahan limakalvoja. Kauran sisältämä glukoginini proteiini tekee siitä vegetaristeille tärkeän proteiinin lähteen. Lisäksi se sisältää rautaa, sinkkiä, kaliumia, magnesiumia, piitä, fenoleja ja flavonoideja. B, A ja E vitamiinia sekä karotinoideja, piitä, entsyymejä ja arginia.

Kauran uskotaan pystyvän estämään sydän- ja verisuonitauteja ja syöpää. Sen katsotaan vahvistavan hermostoa, yleiskuntoa, diabetesta, reumaa, alentavan verenpainetta ja reumaattisia kipuja, auttavan unettomuuteen, hermostuneisuuteen sekä vahvistavan maksaa ja kilpirauhasia. Kauran leseet ovat kaksi kertaa niin tehokkaita alentamaan kolesterolia kuin kaurajauhot. Kauran jyvä säilyy hyvin, mutta kuorittuna sen rasvahapot alkavat välittömästi hapettua. Tämä voidaan estää lämpökäsittelyllä.



Pellava (Linum usitatissimum) ( flax, Flachs )
Pellavan siemenet sisältävät hyödyllisiä rasvahappoja. Linolihappoa (LA) 5% ja alfalinolenihappoa (LNA) 20%. Nimenomaan LNA:ta ihminen saa nykyisin aivan liian vähän, joidenkin tutkimusten mukaan vain 5 % tarpeestaan. LNA:n säilyvyys on heikko, joten se pitäisi saada jalostamattomana pellavan siemenestä. Pellava sisältää paitsi terveellisiä öljyjä myös glykosidejä, valkuaisaineita ja hyödyllisiä entsyymejä. Kansanparantajat ovat sitä käyttäneet myös reumalääkkeenä



Vehnä ( Triticum vulgare ) ( wheat, Weitzen )
On erittäin E- vitamiinipitoinen ja sisältää hyviä rasvahappoja ja mikä tärkeintä, seleeniä, jota nykyihminen ei saa riittävästi. Uskotaan, että se auttaa huonosta ihosta kärsiviä, oikoo ryppyjä ja auttaa ehkäisemään sydän- ja verisuonitauteja.

Vehnän idut: Jyvissä on runsaasti kivennäisaineita erityisesti kalsiumia, fosforia, magnesiumia, sinkkiä, seleeniä ja rautaa Ne sisältävät erityisesti A-, B- ja E vitamiineja. Niissä on runsaasti tyydyttämättömiä, välttämättömiä rasvahappoja ja lesitiiniä. Monet tärkeät B- vitamiinit eivät imeydy kunnolla ilman fosforia, joka myös on aivojen toiminnalle välttämätön.

Jyvät sisältävät B-ryhmän vitamiineja kuten B1, B2, B3, B5 ja B6 vitamiineja ja foolihappoa, jotka ovat tärkeitä hermostolle, ruuansulatukselle, sydämelle iholle jne.

E vitamiinin sydämen toimintoja parantava vaikutus perustuu sen solujen hapensaannin edistämiseen. Se hapettaa kudoksia ja laajentaa verisuonia.

Jyvissä on runsaasti lesitiiniä ja tyydyttämättömiä rasvahappoja. Lesitiini estää kolesterolia kasaantumasta ja kiinnittymästä verisuonten seinämiin. Tyydyttämättömät rasvahapot taas ovat ruokavalion aivan elintärkeä osa. Niiden puute aiheuttaa ihottumaa, ihon kuivumista, hiustenlähtöä, munuaissairauksia, eturauhasen toimintahäiriöitä jne

Viimeaikaisissa tutkimuksissa on havaittu täysjyvävehnän sisältävän antibioottista pasifariinia, joka luultavasti ehkäisee tehokkaasti virus- ja bakteeriperäisiä tauteja.




MARJAT


Karpalo ( Vaccinium macrocarpon ) ( cranberry, Moosbeere)

Karpalo sisältää erittäin runsaasti sitruunahappoa ja lisäksi siinä on myös omena- ja bentsoehappoa. Pohjois- Amerikassa karpaloa viljellään tuhansilla tiloilla. Se on ollut siellä tärkeä C- vitamiinin lähde talvella. Nykyisin karpaloa arvostetaan, koska sillä on kyky auttaa munuaisten ja virtsateiden infektioiden hoidossa irrottamalla bakteereja kasvualustastaan. Vaikka puolukallakin on samantapaisia vaikutuksia sitruunahapposisältönsä vuoksi, vain mustikka vetää vertoja karpalolle antibakteerisissa ominaisuuksissa.



Marja-aronia ( Aronia melanocarpa ) ( aronia, Aronia )
Aronia on erittäin tunnettu Itä-Euroopan maissa, Puolassa ja Venäjällä, missä sitä on käytetty luonnonparannuskeinona jo kauan. Aroniaa myydään yleisesti Itä-Euroopan maissa mehutiivisteinä, teenä ja pillereinä
Puolalainen ravintotieteen professori Jan Niedworok mainostaa aroniaa sanomalla, että se:


Tutkijat uskovat, että polyfenolit yhdessä entsyymien kanssa vaikuttavat myrkyllisten aineiden elimistöstä poistumista edistävästi. Illinoisin yliopiston tutkimukset antavat viitteitä siitä, että aronialla olisi myös syöpää ehkäiseviä ominaisuuksia juuri myrkkyjen eliminointikykynsä vuoksi.

Saksalaisen tutkimuksen mukaan aronian flavonoidipitoisuus on korkeampi kuin missään muussa marjassa. Suomalaisten tutkimusten mukaan kuitenkin puolukassa ja variksenmarjassa on runsaammin flavonoideja. Aronia sisältää suuria määriä antosyanideja ja polyfenoleja, joiden uskotaan stimuloivan verenkiertoa ja vahvistavan sydäntä, verisuonistoa sekä immuunijärjestelmää.

Uskotaan, että ihmisen nauttimat kasviflavonoidit toimivat elimistössämme samalla tavalla kuin kasveissa eli puolustavat soluja sienitauteja, bakteereja ja vapaita radikaaleja vastaan. Flavonoidit estävät rasvahappojen oksidoitumista verisuonten seinämiin. Samalla tavalla ne saattavat estää syövän syntymistä. Toivo Rautavaaran mukaan eräät flavonoidit estävät nivelreumaa aiheuttavaa virheellistä entsyymitoimintaa, toiset taas estävät C-vitamiinin hapettumista. Useat flavonoidit lisäävät hiussuonten läpäisykykyä ja siten parantavat vitamiinien imeytymistä. Hiussuonien hyvä toiminta on myös välttämätön esim tulehdussairauksien parantumisessa.

Tutkimuksissa on ilmennyt, että aronian flavonoidit alentavat verenpainetta, estävät tulehduksia, auttavat suolistovaivoissa ja diabeteksessa sekä parantavat immuunisysteemin toimintakykyä. Quinic acid-nimisen aineen aroniassa uskotaan parantavan virtsateiden toimintaa, mikä on erityisen tärkeää ikääntyville ihmisille.

Marja-aronia sisältää:


Mustaherukka ( Ribes nigrum ) ( black currant, swarze Johannisbeere )
Sisältää eteerisiä öljyjä, C- ja B- vitamiinia ja flavonoideja erittäin runsaasti. Tutkimuksissa on todettu mustaherukan C-vitamiinin kestävän erittäin hyvin säilytystä. Sekä lehtiä että marjoja voidaan käyttää. Mustaherukan marjojen kuivattuja kuoria käytetään Ruotsissa ripulilääkkeenä niiden sisältämien, bakteereita tappavien antosyaani falvonoidien vuoksi. Mustaherukan antosyaniidien on todettu suojelevan verisuonien seinämiä kolesterolin aiheuttamilta oksidoitumisvaurioilta. Mustaherukka nostaa vastustuskykyä, poistaa tulehduksia ja parantaa aineenvaihduntaa. Sitä käytetään hoitamaan flunssaa, anemiaa, yskää, koliikkia, migreeniä. Eräät oppaat mainitsevat sen vahvistavan verisuonia, alentavan kuumetta ja lievittävän reumaattisia kipuja. Mustaherukan lehtiä voidaan käyttää hapatusprosesseissa maitohappo- bakteeritoiminnan kiihdyttämisessä.



Mustikka ( Vaccinium Myrtillus) (bilberry, blueberry, Blaubeer, Heidelbeer )
Vanhemmat ihmiset tuntevat mustikan sen kyvystä parantaa vatsatauteja ja flunssaa. Jos työskentelet paljon PC:llä tai näyttöpäätteellä tai jos ajat paljon autolla pimeään aikaan, nauti säännöllisesti mustikkaa. Se parantaa näkökykyäsi, sillä jo toisen maailmansodan aikana se tiedettiin ja lentäjille annettiin säännöllisesti mustikkaa hämäränäkökyvyn parantamiseksi

Marjat sisältävät flavonoideja, hydrokinonia, natriumia, neomyrtilliiniä, mangaania, omenahappoa, rautaa ja ursolihappoa. Uskotaan, että mangaanin puute on yhteydessä syöpäsairauksien syntymiselle.

Marjojen pigmentissä olevat antosyanidit vahvistavat verisuonten seinämiä ja auttavat siten verenkiertoa yleisesti ja ehkäisevät verisuonten kalkkeutumista ja esim peräpukamia. Mustikka vähentää silmien rasitusta ja parantaa hämäränäköä hiussuonten verenkiertoa nopeuttamalla. Nopeutunut verenkierto nopeuttaa silmän reagointia valaistuksen muutoksiin. Sen lisäksi, että se voimistaa silmien verenkiertoa, se myös lisää kemikaalia, joka voimistaa silmistä tulevien elektronisten impulssien voimaa aivoissa.

Marjojen sisältämä tanniini vaikuttaa limakalvoja vahvistavasti ja siten estää bakteerien ja virusten tunkeutumisen vereen. Tästä syystä mustikkaa on käytetty tulehdusten hoitoon, varsinkin suun ja suoliston osalta. Se myös vahvistaa mahahaavapotilaiden limakavoja.

Eräs Yhdysvaltalainen yliopisto katsoi mustikan tärkeimmäksi kaikista tutkitusta kasvista, koska sillä havaittiin voimakkaita antioksidanttisia vaikutuksia. Tutkimus totesi myös mustikan sisältävän useita kymmeniä syöpää ehkäiseviä aineyhdisteitä. Kuten: betakaroteeni, katekinit, kumariinit, kvertsetiini ja rutiini.

Myös muissa yliopistoissa on todettu mustikan antosyanidien vähentävän verisuonten kolesterolivaurioita erityisesti aivoissa. Kanadalaisissa kokeissa on todettu mustikan tuhoavan polioviruksen sata prosenttisesti, minkä uskotaan olevan pääosin mustikan suuren tanniinipitoisuuden ansiota.

Erään tutkimuksen mukaan mustikan flavonoidit myös alentavat veren pahan kolesterolin (LDL) tasoa

Mustikan lehtien sisältämä inuliini on eduksi diabeetikoille ja myös se auttaa suun ja nielun tulehduksiin



Puolukka ( Vaccinum vitis-idaea )( lingonberry, Preiselbeere )
Puolukka on niin hapan marja, että se säilyy viileässä ilman säilöntäaineitakin. Säilyminen perustuu puolukan sisältämiin sitruuna ja bentsoehappoihin. 1800 luvun loppupuolella alettiin puolukkaa tutkia lääketieteellisesti. Puolukan havaittiin tehokkaasti tappavan virtsatien bakteereja. Bakteerien aiheuttamat tulehdukset näyttivät parantuvan ilmiömäisesti puolukkaa nauttimalla. Rautavaara kertoo puolukan edistävän vatsan, sapen ja maksan toimintaa.

Ohion yliopiston professori Anthony Sobota selvitti, miten puolukka estää bakteeriperäiset tulehdukset. Puolukka kykenee estämään bakteerien kiinnittymisen suolien seinämiin ja näin ne huuhtoutuvat virtsan mukana ulos. Puolukka myös vähentää vatsan käymisprosesseja.

Puolukan kiiniinihappo aiheuttaa virtsan happopitoisuuden nousun. Happopitoinen virtsa on antibiootti, joka tuhoaa bakteerit. Puolukka on niin tehokas antibiootti , että se on osoittautunut tuhoavan bakteerit vielä 1 prosenttisena liuoksenakin. Tutkimusten mukaan puoli litraa puolukkamehua alkaa vaikuttaa 1 - 3 tunnin kuluttua ja vaikutus säilyy yli 12 tuntia. Puolukkaa ei kuitenkaan tule nauttia päivittäin, koska terve ihminen on emäksinen eikä hapekas.



Orapihlaja ( Crataegus oxyagantha ) ( hawthorn, Weissdorn )
Auttaa verenkiertohäiriöihin tehostamalla verenkiertoa, vahvistamalla sydäntä ja alentamalla verenpainetta ja - kolesterolia. Se estää verisuonten kalkkeutumista ja lisää lihasten kestokykyä sekä tehostaa aineenvaihduntaa. Sisältää B- ja C- vitamiineja, rautaa ja sinkkiä . Sisältää myös runsaasti quercentin, vitexin, hyperosid ja katekin nimisiä flavonoideja, joiden ansiosta orapihlaja on erittäin antioksidanttinen. Se sisältää triterpeenejä, antosyanideja, saponiineja, tanniinia ja puriineja kuten adenosin, adenin ja guanin. Useiden lähteiden mukaan sillä on stressiä ja hermoja laukaisevia vaikutuksia. Orapihlajasta voidaan käyttää sekä lehtiä että kukkia ja marjoja.



Pihlaja ( Sorbus aucuparia )( engl. Rowan, mountain ash, saksal Eberesche, Vogelbeere )
Pihlajan marjoja on käytetty paitsi vahvistavana lääkkeenä, myös kihtiin, kuumetauteihin, peräpukamiin, munuaistauteihin, reumaan, ruokahalun kohottamiseen, ummetukseen ja diureettisena eli virtsan eritystä lisäävänä lääkkeenä. Pihlajanmarjalla on korkea C-vitamiinipitoisuus ( n 100 mg/g ), kolminkertainen appelsiiniin nähden. Marjoissa on myös erittäin runsaasti karoteeneja, kaliumia, kalsiumia, fosforia, magnesiumia, rautaa ja fluoria. Uusimpien tutkimusten mukaan pihlaja vähentää veren kolesterolia ja parantaa maksan rasva-aineenvaihduntaa. Marjojen urasloli- ja oleiinihapot vahvistavat hermostoa, alentaa verenpainetta, poistavat nestettä ja vahvistavat sydäntä. Uusimmissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että pihlajanmarjoissa on myös runsaasti flavonoideja. Pihlajanmarjojen sisältämät sorbin- ja parasorbinhappo ovat hyvin lievästi myrkyllisiä, mutta niitä käytetään virallisina säilöntäaineina ( E200 )



Punaherukka ( Ribes rubrum )
Marjat sisältävät runsaasti pektiiniä, joten se hyytelöityy helposti. Lehdet ovat erittäin vitamiinipitoisia ja niistä on löydetty hyvin korkeita C- vitamiinipitoisuuksia. Punaisen viinimarjan on uskottu edistävän verenkiertoa ja puhdistavan verta, alentavan kuumetta ja auttavan vatsavaivoihin



Ruusunmarja ( Rosa canina ) (rose (hip) Heckenrose )
Ruusunmarja on C-vitamiinirikkain kaikista marjoista (1000-3000 mg / 100 g ). Lisäksi se sisältää eteerisiä öljyjä, kartenoideja, E-vitamiinia, pektiiniä jne. Lukuun ottamatta C- vitamiinia ei ruusunmarjassa juuri ole muita vitamiineja, mutta sitäkin runsaammin kuituja ja mineraaleja kuten: natrium, kalium, magnesium ja kalsium. Sitä on käytetty lähinnä vilustumistautien hoidossa ja verenkiertoa tehostamaan teesekoituksissa. Nykyään ruusunmarjan on todettu laskevan veren kolesterolitasoa, lisäävän sapeneritystä ja vahvistavan maksaa. Ruusujen eteeriset öljyt ovat tulehduksia ja mikrobeja estäviä ja parantavat kudosten uusiutumista sekä lisäävät sappinestettä.



Schizandra ( Schizandra chinesis )
Schizandraa kutsutaan myös Mongolian viiniköynnöksesi ja se kuului tärkeänä osana kiinalaisten lääkekasvien joukkoon. Kiinalaiset uskoivat schizandran harmonisoivan kehon toimintoja parantamalla elimistön kykyä käyttää happea hyväkseen. Ylhäiset naiset käyttivät schizandraa, koska sen uskottiin parantavan sukupuolinautintoja. Schizandraa myydään luontaistuotekaupoissa Amerikassa tableteiksi puristettuna. Käyttöohjeissa mainitaan, että viimeaikaisissa tutkimuksissa sen on todettu parantavan ruoansulatuselimistön, immuunisysteemin, keuhkojen, maksan ja munuaisten toimintaa. Sen sanotaan paitsi harmonisoivan elimistön toimintaa myös parantavan henkistä tasapainoa.



Tyrni ( Hippoae rhamanoides ) ( sea buckthorn, Sanddorn )
Tyrnimarja on äärimmäisen vitamiinirikas. Siinä esiintyy D-vitamiinia lukuun ottamatta kaikkia vitamiineja ja monia, kuten C- ja E-vitamiineja, sekä betakarotiinia erittäin suurina pitoisuuksina. Tyrnilääkkeitä on valmistettu paitsi marjoista, myös puun lehdistä, kuorista ja juurista. Lisäksi tyrnin siemenet ja hedelmäliha sisältävät monityydyttämättömiä rasvahappoja, joilla on suotuisia terveysvaikutuksia kuten tulehdusten parantaminen, kolesterolin alentaminen jne.

Tyrni sisältää runsaasti erittäin tehokasta antioksidanttia, superoxide dismutase entsyymiä. Se tuhoaa yleisintä vapaa radikaalia, superoxidia, joka aiheuttaa tulehduksia ja syöpää. Superokside vahingoittaa sydänlihasta, munuaisia, suolistoa ja haimaa. SOD-entsyymi on tuhoutunut kuumennetusta mehusta, jota tyypillisesti myydään pullotettuna.


Tyrnin sisältämien vitamiinien ja aineyhdisteiden uskotaan vaikuttavan suotuisasti seuraavissa vaivoissa ja taudeissa: Sydän- ja verisuonitaudit (tutkimus, Xiau, Liu, Mironov 1980,1985,1991)


Suuren E-vitamiini ja flavonoidipitoisuuden ansiosta tyrni tukee immuunijärjestelmää ja estää solujen hapettumista. Tyrnimarja tuleekin mieluummin ymmärtää immuunijärjestelmämme vahvistajaksi kuin suoranaiseksi lääkkeeksi .

Vapaat radikaalit vahingoittavat jatkuvasti solujamme. Vahingoittuneista soluista saattaa kehittyä syöpäsoluja. Normaalisti kuitenkin immuunijärjestelmämme havaitsee poikkeavat solut ja tuhoaa ne . Tämän vuoksi on tärkeää nauttia ravintoaineita, jotka tukevat immuunijärjestelmämme toimintaa.

Tyrniöljyt ovat erittäin suotuisia rasva-aineenvaihdunnalle ja ehkäisevät ihon solujen ennenaikaista ikääntymistä. Ne myös alentavat veren kolesterolitasoa ja auttavat pitämään verisuonien seinämät kimmoisina ja siten alentavat verenpainetta. Tyrni sisältää myös arvokkaita linoli- ( muuntuu GLA:ksi ) ja alfalinolenihappoja, jota nykyihmisen ravinnossa on liian vähän. Lisäksi tyrnimarja sisältää koliinia, joka estää rasvan varastoitumista kudoksiin.

Monityydyttämättömien rasvahappojen tiedetään vaikuttavan sydän- ja verisuonitauteja ehkäisevästi (alentamalla veren kolesterolia) ja immuniteettia parantavasti. Tyrnin öljyt vaikuttavat suotuisasti limakalvojen rakenteeseen. Näin virusten pääsy vereen estyy.

Eläinkokeissa tyrniöljyn on havaittu myös vahvistavan maksan toimintaa suojaamalla maksasolujen solukalvoa myrkyiltä ja siten auttavan myrkytystilojen hoidossa.

Venäjällä on havaittu tyrniöljyn kyky estää kosmista säteilyä. Siellä tyrniä käytetään korjaamaan säteilyn aiheuttamia vaurioita maksalle ja sydämelle. Myös tyrniöljyn tiedetään suojaavan auringon ultraviolettisäteilyltä. Tämä on myös tieteellisesti varmistettu ja todettu sen johtuvan beetakaroteenista. Samoin on tyrnin kuoriuutetta käytetty syövän hoitoon ja marjoista uutettua öljyä syövän sädehoidon aiheuttamien vaurioiden hoitoon varsinkin vatsa- ja suolistosyöpien jälkihoitona. Siperiassa on tyrnin lehtiä käytetty reumatismin ja kihdin lääkitykseen.

Tyrnimarja sisältää:




MUUT


Green tea, vihreä tee ( Camellia sinesis ) ( green thea, grüne Thee )
Sisältää useita polyfenoleja, joilla uskotaan olevan antioksidanttisia vaikutuksia. Yksi näistä polyfenoleista, EGCG, on vapaiden radikaalien neutraloijana 200 kertaa parempi kuin E- vitamiini ja 500 kertaa parempi kuin C- vitamiini. EGCG voi suojella hengitys- ja ruoansulatuselimiä tulehduksilta, edistämällä acidofilusbakteerien kasvua ja tasapainottamalla suoliston toimintaa.
Sen on myös todettu voivan:



Vihreä tee ei ole millään lailla myrkyllinen edes suurina annoksina tai pitkäaikaisesti käytettynä. Se on sama kasvi kuin musta tee, mutta tee on valmistettu ilman fermentointiprosessia. Teen sisältämät fenoliyhdisteet, varsinkin tanniini, tuhoavat bakteereja ja viruksia. Kanadalaiset tutkijat ovat havainneet teen tanniinien neutraloivan syöpää aiheuttavia nitrosamineja paremmin kuin C-vitamiini. Teen katekinien on todettu vahvistavan verisuonia ja ohentavan verta. Tutkimuksissa onkin todettu teen juojien verisuoniston olevan huomattavasti terveempi kuin kahvin juojien. On myös havaittu teellä olevan veren kolesterolia alentava ja maksan terveyttä suojaava vaikutus. Vihreä tee sisältää runsaasti kasviestrogeenejä, joilla on suotuisa vaikutus naisten hormoonitoimintaan.



Hiili ( charbon, Kohle )
Puhdistaa verestä myrkkyjä, bakteereja ja kaasuja. Koivun hiiltä voidaan myös käyttää elimistön happamuuden alentamiseen.



Klorella
Klorella on yksisoluinen mikrolevä, joka saa nimensä siitä, että se on erittäin chlorophyll- eli lehtivihreäpitoinen. Klorella sisältää yli 60 % kasviproteiineja, runsaasti betakaroteenia ja B12- vitamiinia ja foolihappoa. Se sisältää myös DNA:ta ja RNA:ta, jotka vahvistavat solujen uusiutumiskykyä. Se on myös rikas kivennäis- ja hivenaineista, joista varsinkin rauta magnesium ja sinkkipitoisuudet ovat merkittäviä. Klorellassa on myös paljon kuituja, jotka auttavat suoliston puhdistuksessa ja suotuisan bakteerikannan ylläpitämisessä ruoansulatusjärjestelmässämme.
Klorellan sanotaan puhdistavan elimistöä siihen kertyneistä myrkyistä ja saasteista, elvyttävän solujen uusiutumista ja edistävän edullisten maitohappobakteerien kasvua.
Klorella vahvistaa immuunivastetta nostaen interferonin tuotantoa ja veren B ja T solujen määrää. Sen sanotaan myös parantavan maksaa, haimaa ja munuaisia, kihtiä ja nivelreumaa. Lisäksi sen mainitaan tasapainottavan verenpainetta, parantavan kaihia jne.


Koivu (Betula alba) ( birch, Birke )

Lehdet puhdistavat verta, auttavat reumaan, poistavat nestettä kehosta, auttavat hiusten lähtöön ja munuaisvaivoihin. Koivun nuoret lehdet ja hiirenkorvat sisältävät tulehduksia poistavia ja antiseptisia öljyjä, jotka estävät sienten, virusten ja suoliston siimaeliöiden kasvua. Koivu myös vilkastuttaa aineenvaihduntaa, auttaa virtsatietulehduksiin, reumaattisiin lihas- ja nivelvaivoihin, turvotusten poistoon nestettä poistavana, edistää natriumin ja kloridin erittymistä jne. Sisältää eteerisiä öljyjä, saponiineja, glyckosiideja, hyperosid flavonoidia ja C- vitamiinia. Eräässä tutkimuksissa on todettu koivun sisältämän betuliinihapon parantavan melanoomaa ilman syöpälääkkeille tunnusomaisia sivuvaikutuksia



Mänty ( Pinus sylvestris ) ( pine, Kiefer )
Männyn kuoren alla oleva elävä nilakerros ( Pycnogenol ) sisältää runsaasti puuta suojelevia flavonoideja ( proantosyanideja ), joita tutkitaan ympäri maailmaa mm myös Turun yliopistossa. Näiden flavonoidien arvellaan vaikuttavan: Syöpäkasvaimia estävästi, voimakkaan antioksidanttisesti, bakteerien ja virusten kasvua estävästi Alentaa veren triglyseridejä ja LDL kolesterolia On 50 kertaa parempi antioksidantti kuin C- ja E-vitamiini, betakaroteeni ja seleeni Estää histamiinin ylituotantoa ja solujen degeneroitumista Tehostaa C-vitamiinin vaikutusta elimistössämme Sisältämänsä kollageenin ansiosta se parantaa lihasten elastisuutta ja edistää oheisverenkiertoa Nila sisältää paitsi flavonoideja, myös vitamiineja sekä runsaasti sinkkiä, kalsiumia, rautaa ja mangaania



Oluthiiva ( beer yeast, Bierhäfe )
Oluthiiva sisältää runsaasti ravinteita erityisesti B- vitamiineja ( 1, 2, 3, 5, 6 ) sekä hivenaineita, erityisesti kromia. Oluthiiva edesauttaa hyvien suolistobakteerien lisääntymistä. Täten sen vaikutus on immuniteettia kohottava ja suolistosairauksia ehkäisevä. Oluthiiva sisältää DNA ja RNA kemikaaleja, jotka edesauttavat solujen uusiutumisprosessissa.



Omenaviinietikka ( apple vinegar, Apfelessig )
Omenaviinietikka on happo, joka poistaa ns. kelatoimalla soluista haitallisia ja jopa myrkyllisiä aineita. Se liuottaa verisuonten seinämistä kalkkeutumia ja ehkäisee veritulppien syntymistä. Se lisää myös vastustuskykyä, parantaa ihoa ja parantaa mahahappoja. Sitä on käytetty hoitamaan sydänsairauksia, reumatismia, nivelreumaa, suonikohjuja, korkeata verenpainetta, ruoansulatushäiriöitä, tulehduksia, ihottumia ja verisuonitauteja.



Pähkinät ( Corylus avelana ) ( nut, Nuss )
Sisältävät kalanrasvahappojen tapaisia omega3-rasvahappoja, kuituja sekä tärkeitä hivenaineita kuten kalkkia, fosforia, magnesiumia, rautaa, seleeniä, kuparia ja sinkkiä. Ne sisältävät erityisesti A-, B- ja E-vitamiineja.

Monet tärkeät B-vitamiinit eivät imeydy kunnolla ilman fosforia, joka myös on aivojen toiminnalle välttämätön.

Kaikki pähkinät sisältävät B-ryhmän vitamiineja kuten B1, B2, B3, B5 ja B6-vitamiineja ja foolihappoa, jotka ovat tärkeitä hermostolle, ruuan- sulatukselle, sydämelle iholle jne.
E-vitamiinin sydämen toimintoja parantava vaikutus perustuu sen solujen hapensaannin edistämiseen. Se hapettaa kudoksia ja laajentaa verisuonia.

Pähkinöissä on runsaasti lesitiiniä ja tyydyttämättömiä rasvahappoja. Lesitiini estää kolesterolia kasaantumasta ja kiinnittymästä verisuonten seinämiin. Tyydyttämättömät rasvahapot taas ovat ruokavalion aivan elintärkeä osa. Niiden puute aiheuttaa ihottumaa, ihon kuivumista, hiustenlähtöä, munuaissairauksia, eturauhasen toimintahäiriöitä jne

Kuivana pähkinät säilyvät hyvin, koska niissä on entsyymi-inhibiittoreita, jotka estävät tiettyjen entsyymien toiminnan. Vedessä liottamalla inhibiittorit neutraloituvat. Eläinkokeissa on todettu näiden inhibiittorien ehkäisevän syöpää. Tutkimuksissa on selvinnyt, että pähkinöiden inhibiittorit estävät onkogeni nimisen aineen erittymistä kehossa. Samoin ne estävät tiettyjen protease entsyymien aktivoitumisen. Tutkijat ovat sitä mieltä, että nämä molemmat ovat oleellisia syövän syntymisessä.

USA:ssa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että vähintään 150 g pähkinöitä viikossa syövien henkilöiden sydäninfarktiriski oli kolmasosa niihin verrattuna, jotka vain harvoin söivät pähkinöitä. Saksanpähkinä sisältää hyödyllisiä rasvahappoja: LA 30,6 % ja LNA 3 %. Pähkinöiden syöminen tasapainottaa veren sokeripitoisuutta, joten ne ovat hyvää ravintoa diabeetikoille ja ylipainosta kärsiville.



Savi ( clay ) Savea voi käyttää joko ulkoisesti tai sisäisesti tulehdusten, infektioiden, myrkytysten ja suolistohäiriöiden hoitoon. Savella on kyky uudistaa kudoksia, luovuttaa mineraaleja ja sitoa itseensä myrkkyjä ja kaasuja. Se on antitoksinen, antiseptinen, antibakteerinen ja säilövä. Savea onkin käytetty vihannesten ja hedelmien säilöntään.

Savi on alumiinisilikaattiseos, joka sisältää piitä, alumiinia, kaliumia, kalsiumia, natriumia, mangaania ja titaania. Sekä hivenaineita kuten beryllium, kupari, koboltti, magnesium, molybdeeni ja rauta. Savessa oleva kupari stimuloi aivolisäke-, maksa- ja haimahormonien eritystä ja edistää ihmisen aineenvaihduntatoimintoja.
Savella on hyvin voimakas absorboiva ominaisuus. Se johtuu sen erittäin pienestä hiukkaskoosta ( 1/2000 mm ), mikä antaa sille valtavan ominaispinta-alan. Se imee itseensä neste- ja kaasumaisia myrkkyjä. Savi estää vahingollisten bakteerien ja mikrobien lisääntymisen, mutta ei tuhoa elimistöllemme hyödyllisiä bakteereja. Koska se on myös antiseptinen ja steriloiva, voidaan sitä käyttää menestyksellisesti tulehdusten ja haavojen hoitoon. Se myös nopeuttaa haavojen arpeutumista. Savi pystyy myös sitomaan radioaktiivisuutta itseensä.

Savea on käytetty ikiajoista asti lukuisten tautien hoitoon: Palovammat, käärmeenpuremat, struuma, rutto, paiseet ja haavat, punatauti, ripuli, suolistotulehdukset, syfilis ja reumatismi

Myös eläimet käyttävät vaistonvaraisesti savea ottaessaan savikylpyjä kun ne ovat haavoittuneet.

Sisäisesti savea käytettäessä on syytä välttää ruokavaliossaan rasvoja, varsinkin oliivi- ja parafiiniöljyä, koska ne saattavat paakkuunnuttaa savea.



Shitakesieni ( Lentinus edodes )
Kohottaa immuniteettia ja auttaa siten virustautien torjunnassa. Tutkimuksissa on saatu näyttöä, että se alentaisi veren kolesterolia ja -painetta . Se ehkäisisi kasvainten syntyä ja auttaisi kehoa taistelemaan viruksia ja bakteereja vastaan. Polysaccaride lentina nimisen hiilihydraatin arvioidaan kohottavan immuniteettia. Siitakesientä on Aasiassa käytetty yleislääkkeenä vanhenemisen tuomiin sairauksiin sekä sukupuolikunnon kohottajana. Nykylääketieteessäkin siitakesientä käytetään lääkkeenä syöpää vastaan.



Spiruliina mikrolevä ( Spirulina maxima )
Mikään muu ravintoaine ei sisällä yhtä paljon arvokkaita kasvisvalkuaisia. Sisältää runsaasti vitamiineja, hivenaineita ja GLA:ta. Spiruliinalla on syöpää estäviä vaikutuksia zeaxantinin (kartenoidi) ansiosta. Se laskee veren LDL kolesterolia ja vahvistaa myös immuniteettia. Se sisältää myös runsaasti entsyymejä.



Viini
Viineillä on monia positiivisia terveysvaikutuksia kohtuullisesti nautittuna.

  1. Auttaa verenkiertoa vähentämällä verisuonien vastusta. Tämän se tekee laajentamalla suonia, estämällä veren paakkuuntumista, laskemalla hapen tarvetta, lisäämällä hyvää HDL kolesterolia ja laskemalla huonoa LDL kolesterolia
  2. Se helpottaa hengitystä
  3. Parantamalla kalsium aineenvaihduntaa se vahvistaa luustoa. Parempi verenkierto vahvistaa myös lihaksia
  4. Vilkastaa hormonitoimintaa stimuloimalla kilpirauhasen, munuaisten ja sapen toimintaa. Se lisää myös sukurauhasten aktiviteettia. Vilkastunut hormonitoiminta kohottaa yleiskuntoa ja yleistä vastustuskykyä.
  5. Vilkastaa aineenvaihduntaa laajentamalla kudoksia ja lisäämällä verenkiertoa
  6. Toimii myrkkyjä, viruksia ja bakteereja ehkäisevästi ja siten välillisesti myös syöpäriskiä alentavasti ( ranskalaisilla muita alhaisempi syöpäsairastuvuus ) Bakteerien ja virusten tuhoamisvaikutus ei perustu pelkästään alkoholiin, sillä täsmälleen sama vaikutus on alkoholittomalla viinillä. Antibakteeriset antosyanidit ovat viinirypäleen kuoriosassa, mutta vapautuvat käymisprosessissa paremmin imeytyvään muotoon.
  7. Vilkastuttaa aivotoimintaa vähentäen vanhentumisoireita aivojen verenkierron ja hapensaannin lisääntymisen myötä.
  8. Vähentää stressiä ja sen aiheuttamia haitallisia sivuvaikutuksia kuten kolesterolin nousua jne.


Ranskalaisilla on puolet vähemmän sydän- ja verisuonitauteja kuin amerikkalaisilla. Amerikkalaisessa tutkimuksessa on todettu kahden viinilasillisen päivässä alentavan sydän- ja verisuonitauteja 30 – 40 %. Positiivisen vaikutuksen uskotaan johtuvan resveratrol nimisestä polyfenolista, jota on varsinkin Pinot Noir viinissä. Resveratrol näyttäisi vaikuttavan kuten asperinikin estämällä verisolujen paakkuuntumista. Resveratrolia on myös sitruunassa.
Uskotaan myös, että viinin voimakkaan antikarsinogeeniset tanniinit estäisivät myrkkyjen aiheuttamia solumutaatioita ja siten myös syövän syntymistä.

TÄsmÄravinto